Meksikolainen Frida Kahlo (1907-1954) on maailmalla ehkä kaikkein parhaiten tunnettu latinalaisamerikkalainen taiteilija. Lontoon Tate Modernin näyttelystä ”Frida: The Making of an Icon” odotetaan yleisömenestystä, sillä jo lippujen ennakkomyynti löi aiemmat ennätykset. Nimensä mukaisesti näyttely kertoo Kahlon noususta tuntemattomasta, pääosin itseoppineesta taiteilijasta maailmankuuluksi ikoniksi. Se on katsaus siihen, miten hän on vaikuttanut muiden taiteilijoiden töihin ja jopa innoittanut ”fridamanian”.

Fridan isä, Saksassa syntynyt Guillermo Kahlo oli valokuvaaja, joka kuvasi usein tytärtään. Kuvassa (vas.) Frida oli 18-vuotiaana, muutamia kuukausia vakavan liikenneonnettomuuden jälkeen. (Throckmorton Fine Art).

Tuhansia kuvia Kahlosta otti Yhdysvalloissa vaikuttanut, unkarilaissyntyinen Nickolas Muray, joka oli Kahlon rakastaja ja pitkäaikainen ystävä. Tämä kuva (oik.) on vuodelta 1939 (The Museum of Fine Arts Houston). Photos of photos: Auli Valpola

Jos odottaa laajaa Frida Kahlon taiteen esittelyä, voi pettyä. Näyttelyssä on reilut 30 Kahlon teosta, ja muiden taiteilijoiden töitä on noin 200. Lisäksi esillä on valokuvia, pukuja ja henkilökohtaisia esineitä, kuten vammautunutta selkärankaa tukeneita korsetteja. Syy Kahlon maalausten vähyyteen on yksinkertaisesti se, että hänen tuotantonsa oli melko suppea, töillä on kysyntää ja osa niistä on yksityiskokoelmissa, kuten Madonnalla. (Tosin vuonna 2001 Madonna lainasi Tatelle Modernin surrealisminäyttelyyn yhden Frida Kahlon omakuvan.)

Näyttely kannattaa toki nähdä jo pelkästään Kahlon töiden takia. Hänen aikalaistensa ja myöhemmin vaikuttaneiden taiteilijoiden tuotannossa on osin kiinnostavia töitä ja loput ovat Frida-ilmiön kuvausta. Kahlon kohdalla pitää olla tarkkana, sillä hänen töitään on ripoteltu eri huoneisiin ja useimmat ovat pienikokoisia. Esillä on useita tunnettuja omakuvia sekä vähemmän nähtyjä asetelmia ja muita teemoja, toiset värikylläisen kauniita ja toiset surullisista aiheista.

Frida Kahlon öljymaalauksia: ”Naturaleza muerta (Soy de Samuel Fastlich)”, 1951 (ylhäällä vas.); ”Sol y vida”, 1947 (alhaalla vas., molemmat yksityiskokoelmassa); ”El suicidio de Dorothy Hale”, 1938-39 (oik., Collection of Phoenix Art Museum). Näyttelijä Dorothy Halen itsemurhaa esittävä teos perustui sanomalehtikuvauksiin tapahtumista. Photos: Auli Valpola

Kahlon tyyli on tunnistettava: tummien silmien suora katse, yhteen kasvaneet kulmakarvat, yleensä pään päälle kiedotut hiukset ja värikkäät pitkät puvut. Tietämättään Kahlosta tuli itsensä brändäämisen ja ”selfien” edelläkävijä, mikä voi osittain selittää hänen ajankohtaisuuttaan nykyaikanakin.

Hänen elämäntarinansa on traaginen. Terveysongelmien taustalla oli lapsena sairastettu polio ja vakava vammautuminen nuorena, kun hän matkusti bussilla, johon raitiovaunu törmäsi. Hänellä oli jatkuvia kipuja, hänelle tehtiin yli 30 leikkausta ja vähän ennen kuolemaa hänen toinen jalkansa amputoitiin.

Näyttelyn ehkä parhaiten tunnetussa omakuvassa (kuva jutun alussa) Kahlo on kuvannut itsensä olkapäillään lemmikkiapina ja -kissa. Hänellä on kaulakoriste, joka muistuttaa Jeesuksen orjantappurakruunua. Kaulassa roikkuu kulmakarvojen muotoa toistava kolibri, joka symbolisoi asteekeille uudelleensyntymää ja joka Meksikon populaarikulttuurin mukaan toi onnea rakkauteen. Työ on maalattu vuonna 1940, kun Kahlo oli eronnut puolisostaan, mittavista seinämaalauksistaan tunnetusta Diego Riverasta.

”Se oli emotionaalisen tuskan aikaa hänelle [Kahlolle]. Se oli hetki, jolloin hän sanoi : ’En ota enää koskaan rahaa mieheltä.’ Hän aikoi hyvin päättäväisesti hankkia elantonsta taiteellaan”, yksi kuraattoreista, Tobias Ostrander kertoi näyttelyn mediaesittelyssä.

”Hän oli hyvin tietoinen oman imagonsta arvosta. Ihmiset tilasivat hänen muotokuviaan. Vuoteen 1940 mennessä hän oli luonut, rakentanut persoonan, miten hän pukeutui, miten hän esiintyi valokuvissa ja miten hän esittäytyi omassa taiteessaan.”

Frida Kahlon omakuvia: ”El corazón” tai ”Recuerdo”, 1937, (ylhäällä vas.); ”Autoretrato con el pelo suelto”, 1947 (ylhäällä oik.); ”Autoretrato (con el Dr. Farill)”, 1951 (alhaalla); (Kaikki yksityiskokoelmissa). Photos: Auli Valpola.

Kahlon omakuvissa on paljon symboliikkaa, eikä niille ole yksiselitteisiä tulkintoja. Kahlo ei mieltänyt itseään surrealistiksi, vaikka hänen töissään on tyylisuunnan elementtejä. Hän sanoi maalaavansa omaa todellisuuttaan, eikä unimaailmaa. Yksi arvoituksellinen työ on ”El corazón” (Sydän), joka tunnetaan myös nimellä ”Recuerdo” (Muisto). Kahlo on jakautunut, hän seisoo maan ja meren välissä, toisella puolella koulupuku ja toisella hänen usein käyttämänsä tehuana-puku. Maassa on suuri, verta vuotava sydän, joka on repäisty miekalla rinnasta. Tämän on usein tulkittu viittaavaan vaikeaan Rivera-suhteeseen.

Joissakin maalauksissa on vaikutteita uskonnollisista votiivimaalauksista, kuten tapahtumia kuvailevia tekstejä. Omakuvassa, jossa Kahlon paksu, tumma tukka on poikkeuksellisesti auki, on alalaidassa teksti. Se kertoo, että hän maalasi kuvansa peilin avulla, hän on 37-vuotias, on heinäkuu 1947 ja hän on syntymäpaikassaan Coyoacánissa, Meksikossa.

Yksi Kahlon viimeisistä omakuvista on omistettu hänen lääkärilleen, tohtori Juan Farillille, joka on maalauksessa maalauksen sisällä. Kahlo on itse pyörätuolissa tyhjässä studiossa kotitalossaan Casa Azulissa eli sinisessä talossa. Pääkaupungin laitamilla sijaitseva talo on nykyisin Frida Kahlo -kotimuseo. Tässäkin kuvassa on sydän, nyt taiteilijan paletissa, ja hän näyttää maalaavan sydänverellään.

Näyttelyssä valotetaan sitä, millainen vaikutus Kahlolla oli Yhdysvaltain meksikolaisväestön ihmisoikeusliikkeeseen, feminismiin, seksuaalivähemmistöihin ja vammaisuuden esille tuomiseen, mutta poliittista puolta tuodaan hyvin vähän esiin.

Kahlo ja Diego Rivera, joka ammensi aiheita työläisistä ja Meksikon vanhoista kulttuureista, olivat vallankumouksellisia ja Meksikon kommunistisen puolueen jäseniä – tosin välillä Rivera erotettiin ja Kahlo erosi myötätunnon osoituksena. Neuvostojohtaja Josif Stalinin hirmuhallintoa paossa ollut Leon Trotsky asui vaimoineen 1930-luvulla pari vuotta Kahlon ja Riveran talossa, ja Trotskylla oli lyhyt suhde Kahlon kanssa. (Neuvostoliiton salaisen poliisin palkkaama murhaaja surmasi Trotskyn Meksikossa.)

Kahlon kipsikorsetti (noin v. 1950), johon taiteilija oli maalannut sirpin ja vasaran sekä syntymättömän lapsen kuvan. Kahlo koki keskenmenon, eikä vammojensa vuoksi pystynyt koskaan saamaan lasta. (FAMM, France/The Levett Collection) Photo: Auli Valpola.

Meksiko ja maan identiteetin korostus olivat tärkeitä Kahlolle. Hän asui jonkin aikaa Riveran kanssa Yhdysvalloissa, mutta ei viihtynyt siellä, eikä myöskään Pariisissa, jossa hänen töitään oli näytteillä. Osaksi hänen imagoaan tulivat värikkäät, kirjaillut tehuana-puvut. Ne ovat peräisin Tehuantepecinkannaksella Etelä-Meksikossa asuvan alkuperäiskansan, sapoteekkien naisilta, joita kutsutaan myös tehuana-nimellä. Kahloa on joskus tästä syystä syytetty kulttuurisesta omimisesta. Hänellä oli äitinsä puolelta toisen, purépecha-alkuperäiskansan verenperintöä sekä myös espanjalaista. Pitkien, väljien hameiden käyttöön oli myös käytännöllisiä syitä, sillä ne peittivät vammautuneita jalkoja.

Frida Kahlo -museosta on lainassa taiteilijan käyttämiä tehuana-pukuja, joihin kuuluu huipil-pusero ja leveähelmainen, pitkä hame. Ne on valmistettu Tehuantepecinkannaksella ja muissa osissa Oaxacan osavaltiota. Photo: Auli Valpola.

Latinalaisen Amerikan ja muun maailman taiteilijat ovat kuvanneet töissään Frida Kahloa. He ovat valokuvauttaneet itsensä Fridana tai tehneet toisinnon hänen tauluistaan omalla hahmollaan. Jotkut ovat päässeet esille siitä syystä, että heidän tyylinsä on samankaltaista tai teemat ovat lähellä Kahlon intressejä.

Rosa Rolandan yksityiskohtia pursuavassa omakuvassa (vas.) vuodelta 1952 on samantyyppisiä aineksia kuin Kahlon töissä. Molemmilla oli vaikeuksia päästä esiin miespuolisten taiteilijapartnereiden varjosta. (Collección Andrés Blaisten, Meksiko)

Valokuvassa (oik.) kaksikko ”Las Yeguas del Apocalipsis” loi uudelleen vuonna 1989 Kahlon maalauksen ”Las dos Fridas”. Se on kuva kahdesta Fridasta, joiden sydämet yhdistyvät näkyvissä olevilla suonilla. He halusivat viitata HIV/AIDS-potilaiden kokemaan syrjintään. (Tate Americas Foundation) Photo: Auli Valpola.

Näyttelyn viimeinen huone on omistettu 1980-luvulla alkaneelle ”fridamanialle” ja Kahlon kaupallistamiselle. Muiden taiteilijoiden lisäksi julkkikset, muotisuunnittelijat, elokuvantekijät ja suuri yleisö innostuivat meksikolaistaiteilijasta. Hänen kuvansa ja hahmonsa levisivät kirjoihin, lehtiin, elokuviin ja erilaisiin oheistuotteisiin, jopa Fridan hahmoa kaunistelleeksi Barbie-nukeksi. Kaupallisten tavaroiden vastakohtana esitellään käsityöläisten tekemiä tuotteita, joista osa on saanut vaikutteita meksikolaisista uskonnollisista esineistä.

Ja näyttelystä voikin kävellä suoraan Tate Modernin Kahlo-kauppaan, ja ostaa oman palan Fridaa, painokuvia, t-paitoja, laukkuja, koruja, tukkasolkia, kukkaroita, sukkia jne.

”Frida: The Making of an Icon” -näyttely on avoinna 3.1.2027 asti, Tate Modern, Bankside, London SE1 9TG.