Ensi kertaa Lontoon Royal Academy of Artsin, RA:n, Kuninkaallisen taideakatemian päänäyttelysaleissa nähdään brittiläisen naistaiteilijan töitä. Kunnian on saanut akatemian jäsen, pitkän linjan taidemaalari Rose Wylie, jonka värikkäisiin maalauksiin on poimittu aiheita lapsuusmuistoista, elokuvista, urheilukentältä, sanomalehdistä ja hänen omilta päivälliskutsuiltaan

Royal Academyn päänäyttelytilassa on esillä Rose Wylien töitä 19. huhtikuuta asti. Photo: Auli Valpola
Jo oli aikakin! Rose Wylie rikkoo perinteisen taideinstituution lasikaton, ja 91-vuotiaan taiteilija tähän asti laajin näyttely levittäytyy suuriin saleihin. Näyttelyn vakavimmat työt löytyvät ensimmäisestä salista, jossa on lapsuuden sotavuosien ja Lontoon ilmapommitusten muistoja heijastavia tauluja.
Muihin huoneisiin teokset on ryhmitelty löysien teemojen mukaan, kuten käden ja piirtämisen merkitystä korostavat työt, elokuvista ja mediasta vaikutteita saaneet kuvat ja taiteilija jokapäiväisen elämän innoittamat maalaukset.
Erilaiset visuaaliset ärsykkeet, uutiskuva, tv-ohjelma, päivällisten istumajärjestys voivat johtaa piirroksiksi ja joskus vuosiakin myöhemmin maalauksen aiheeksi. BBC:n jalkapallo-ohjelma Match of the Day innoitti häntä maalaamaan jalkapalloaiheisen teoksen, jossa pelaajat nähdään yhtä aikaa eri perspektiiveistä.

Rose Wylien työ Yellow Strip vuodelta 2006. Courtesy the artist and David Zwirner. Photo: Jack Hems
”Rosen studion lattiaa peittävät monet kerrokset sanomalehtiä ja hänelle tulevia aikakauslehtiä. Hän käyttää myös tuntikausia selaamalla sivustoja verkossa. Hän kuvailee, että usein joku erityinen yksityiskohta kuvassa, johon hän törmää, kiinnittää hänen huomionsa”, näyttelyn kuraattori Katharine Stout kertoi lehdistöesittelyssä.
Esimerkiksi sarja kuvia naisesta punaisessa, selästä avonaisessa iltapuvussa syntyi, kun Wylie oli nähnyt kuvan Nicole Kidmanista ensi-ilta-asussa. (Työt näkyvät ylimmäisen kuvan oikealla laidalla.)
Wylie pitää elokuvista, erityisesti hyvin dramaattisista. Quentin Tarantinon Kill Bill inspiroi kaksi versiota samasta kohtauksesta, jossa nainen makaa maassa veren roiskuessa katkaistusta kädestä.

Tarantinon elokuva oli lähteenä Kill Bill (Film Notes) -työlle. Courtesy private collection and JARILAGER. Photo: Soon-Hak Kwon.
Maalatessaan Wylie myös käyttää elokuvallisia keinoja. Syriana innoitti maalaamaan laajakuvassa ja lähikuvassa erämaassa olevan, vaaleanpunaisella liinalla peitetyn pöydän. Alalaidan teksteistä löytyy George Clooneyn, Matt Damonin ja muiden tekijöiden nimiä.
Klassisen taidekoulutuksen saanut Wylie ei piittaa säännöistä vaan tekee mitä lystää. Maalaukset ovat esittäviä, mutta hän ei yritä tehdä kuvistaan kohteidensa näköisiä. Hänen ihmishahmonsa ovat lapsekkaasti maalattuja, sarjakuvamaisia. Naisilla on usein pitkät silmäripset ja punainen suppusuu ja kädet ja jalat taipuvat kuin mollamaijalla.

Rose Wylien työ Pink Skater (Will I Win, Will I Win). Courtesy private collection and JARILAGER. Photo: Soon-Hak Kwon.
Wyle maalaa paksuilla pensselinvedoilla. Viimeisen huoneen eläinaiheisissa maalauksissa hän on levittänyt maalin kankaalle käsillään.
Kun tietyn suorasukaisen kömpelyyden yli pääsee, Wylen töistä välittyy viestejä ja näkemyksiä, iloa ja elämisen makua. Monissa maalauksissa on tekstejä, jotka selventävät sanomaa, vaikka taiteilija kehottaakin katsomaan ensin kuvaa. Työt eivät ole kaikkien makuun ja joukossa on vähemmän kiinnostavia maalauksia. Suurten, värikkäiden taulujen edessä lämpenin hänen ilmaisulleen.
Rose Wylie: The Picture Comes First, Royal Academy of Art, 28.2.-19.4.2026, Burlington House, Piccadilly, London W1J 0BD
Jätä kommentti