Politiikka

Konservatiiveilla niukka johto

Pääministeri ja konservatiivijohtaja David Cameron käytti sodanaikaista sanontaa kuuluttaessaan yhteisvastuuta puoluekokouksessa: "Maasi tarvitsee sinua."

Pääministeri David Cameronin konservatiiveilla ei mene kovin hyvin. Päähallituspuolue on kannatuksessa hieman edellä kilpailijaansa työväenpuoluetta, mutta puoluekokousviikolla konservatiivit eivät onnistuneet kiskaisemaan vakuuttavaa etumatkaa.

YouGov-tutkimuslaitoksen kolme mielipidemittausta tällä viikolla näyttävät  2-4  %-yksikön eroa konservatiivien hyväksi. Jos vaalit pidettäisiin nyt, konservatiiveja äänestäsi 42 % briteistä ja työväenpuoluetta 38%, YouGov laskee.

Tosin on muistutettava, että Britanniassa useat laitokset mittaavat mielipiteitä, eikä yhden tuloksen perusteella voi vielä vetää johtopäätöksiä. Kun tarkastellaan kaikkia toukokuun parlamenttivaalien jälkeisiä mittauksia, konservatiivien ja työväenpuolueen suosion ero on jäänyt alle kymmenen prosenttiyksikön. Viime viikkoina ero on kaventunut ja muutamassa mittauksessa työväenpuolue on kirinyt konservatiivien ohi.

Britanniassa pääpuolueet pitävät syksyllä kukin peräkkäin puoluekokouksensa ja saavat vuorotellen median jakamattoman huomion. Niinpä kokousviikko on hyvää aikaa yrittää tehdä vaikutusta ja nostaa kannatusta. Erityisesti puoluejohtajien puheita arvioidaan tarkkaan.

Työväenpuolueen kokouksen aattona valittiin uusi johtaja Ed Miliband, joka on suurelle yleisölle melko tuntematon. Valinta ei näytä heittäneen kannatusta suuntaan eikä toiseen, sillä äänestäjät ovat odottavalla kannalla.

Vaalien jälkeen lisääntynyt työväenpuolueen kannatus on tullut liberaalidemokraateilta, Britannian kolmanneksi suurimmalta puolueelta, joka on konservatiivien kanssa koalitiohallituksessa. Työväenpuolue on saanut takaisin kannattajia, jotka hylkäsivät puolueen Tony Blairin kaudella, mm. vastalauseena Irakin sodalle.

Konservatiivien kompastukseksi näyttää nousseen leikkauslinja ja erityisesti valtiovarainministeri George Osbornen ilmoitus, että lapsilisät poistetaan eniten ansaitsevilta. (Aiheesta aiempi juttuni )Asia näyttää tulleen yllätyksenä jopa monille hallituksen jäsenille. Puoluejohtaja Cameron joutui pyytelemään anteeksi, koska muutos ei ollut puolueen vaaliohjelmassa.

Omassa puheessaan Cameron lupasi lisää leikkauksia, syytti maan ongelmista edeltäviä työväenpuolueen hallituksia sekä kuulutti yhteisvastuuta. Hänen johtoajatuksensa on luoda ”suuri yhteiskunta” (Big Society), joka oli jo vaalien teema.

Cameronilainen ajattelu kiteytettynä tarkoittaa, että valtion pitää olla pieni, hallintoa pitää karsia ja toimintoja siirtää yksityiselle puolelle. Yksilöiden ja yhteisöjen pitää osallistua talkoisiin ja tehdä vapaaehtoistyötä, kuten liittyä osa-aikapoliiseiksi tai perustaa kouluja. Suuren yhteiskunnan ajatus ei ole toistaiseksi ottanut tulta.

©Auli Valpola

Keskustelu

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Arkisto